1 Macc 13

Jonatanin kuolemasta ja hautaamisesta, ja Simonin hänen veljensä urhoollisuudesta. 1Kuin Simon. kuuli, että Tryphon suuren sotaväen koonnut oli, menemään Juudalaisia vastaan ja hävittämään heitä, 2Ja näki kansan peljästyneen ja hämmästyneen, tuli hän Jerusalemiin, vahvisti heitä ja sanoi: 3Te tiedätte, kuinka suurta sotaa minä ja minun veljeni ja isäni lain ja pyhän edestä olemme pitäneet, ja olette nähneet sen vaivan, jossa kaikki Israel on ollut, 4Jossa myös kaikki minun veljeni Israelin tähden ovat hukkuneet, ja ei heistä silleen yhtään muuta elä kuin minä yksinäni. 5Nyt en minä tahdo säästää henkeäni tässä surussa ja vaivassa, sillä en minä ole parempi kuin minun veljenikään, enkä myös pyydä parempaa menoa kuin heillä oli; 6Mutta minä tahdon kostaa minun kansani edestä, meidän pyhämme, meidän vaimoimme ja lastemme edestä; sillä kaikki pakanat tässä ympäristöllä ovat julmistuneet meidän päällemme, ja kokoontuvat meitä hukuttamaan. 7Tästä puheesta sai kansa lohdutuksen jälleen, vahvistuivat, ja vastasivat ja huusivat: 8Sinun pitää oleman meidän päämiehemme Juudaan ja Jonatanin sinun veljes siassa, sotimaan vihollisia vastaan. 9Ja me tahdomme olla sinulle kuuliaiset niissä kaikissa, joita sinä meille käsket. 10Niin kutsui Simon sotaväen yhteen, ja antoi käskyn, että Jerusalemin muurit olisivat äkisti paratut, ja kaupunki tulis ympärinsä hyvin turvatuksi ja vahvistetuksi, 11Ja lähetti Jonatanin Absalomin pojan sotajoukon kanssa Joppeen; ja Jonatan ajoi viholliset ulos Jopesta ja omisti kaupungin. 12Silloin meni Tryphon ulos Ptolomaidista suurella sotaväellä, ja aikoi mennä Juudeaan, ja vei Jonatanin vankina myötänsä. 13Mutta Simon kävi häntä vastaan, ja asetti leirinsä lakialle kedolle lähes Addusta. 14Mutta kuin Tryphon ymmärsi, että Simon veljensä Jonatanin siaan oli tullut päämieheksi, ja ajatteli tapella hänen kanssansa, lähetti hän sanan Simonille ja antoi hänelle sanoa: 15Minä olen Jonatanin pitänyt kiinni rahan tähden, jonka hän virkansa puolesta on kuninkaalle velkaa. 16Jos sinä tahdot lähettää minulle sata leiviskää hopiaa, ja antaa kaksi hänen poikaansa pantiksi, ettei hän meidän tyköämme pakenisi pois, eikä asettelisi itsiänsä meitä vastaan, kuin hän vallallensa pääsee, niin minä tahdon hänen irralle päästää, ja sinulle antaa. 17Vaikka Simon ymmärsi sen kaiken olevan petoksen, kuitenkin hän niin toimitti, että raha ja lapset tulivat Tryphonille lähetetyksi, ettei kansa olisi hänen ylitsensä valittanut ja sanonut: 18Jonatanin täytyi sentähden hukkua, ettei hän tahtonut häntä lunastaa. 19Sentähden lähetti hän hänelle ne lapset ja sata leiviskää hopiaa. Mutta Tryphon ei pitänyt lupaustansa, eikä Jonatania irralle päästänyt. 20Ja vielä sitte meni Tryphon edemmä, että hän olis taitanut tulla maalle vahinkoa tekemään, ja vaelsi Hadorin tietä. Mutta Simon sotaväkinensä oli joka paikassa hänen sivullansa, ja kuhunka hän tahtoi mennä, sen ennätti häneltä Simon. 21Niin myös ne, jotka linnassa olivat, lähettivät sanan Tryphonille, että hän olis vaeltanut heidän tykönsä korven lävitse, ennen kuin Simon olis ennättänyt, ja että hän olis antanut heille viljaa tuoda. 22Sentähden kiiruhti Tryphon kaikkein ratsasmiestensä kanssa menemään heidän tykönsä, mutta sinä yönä tuli sangen suuri lumi ja esti hänen sieltä. 23Sitte hän meni Galaadiin, ja Baskaman tykönä antoi tappaa Jonatanin poikinensa, jotka siinä haudattiin. 24Ja Tryphon meni jälleen omalle maallensa. 25Niin Simon lähetti noutamaan veljensä ruumiin, ja pani sen oman isänsä hautaan Modin kaupungissa. 26Ja koko Israel valitti kauvan ja itki Jonatania. 27Ja Simon antoi tehdä isällensä ja veljillensä korkian haudan vuolluista kivistä, 28Jonka päälle hän pani seitsemän patsasta, liki toinen toistansa, isällensä, äidillensä ja neljälle veljellensä, 29Ja antoi suuret patsaat sen ympärille tehdä, ja asetti niiden päälle heidän aseensa ijankaikkiseksi muistoksi, ja aseitten sivuun antoi panna hakatut haahdet, jotka purjehtivaiset meressä näkemän piti. 30Tämä hauta on Modissa vielä tänäpänä. 31Mutta Tryphon johdatteli nuorta Antiokusta petollisesti sinne ja tänne maakunnissa, siihen asti kuin hän salaisesti hänen tappoi, 32Ja sitte pani itse kruunun päähänsä, tuli Asian kuninkaaksi ja vaivasi Juudan maakuntaa sangen kovin. 33Mutta Simon rakensi monta kaupunkia Juudeassa paksuilla muureilla, korkeilla torneilla ja vahvoilla porteilla, ja toimitti viljaa vahvimpiin kaupunkeihin, 34Ja lähetti valituita miehiä kuningas Demetriuksen tykö, rukoilemaan häneltä lievitystä siitä kuormasta, jonka Tryphon oli laskenut hänen päällensä; sillä ei Tryphon muuta tehnyt maakunnassa, vaan väkivaltaa ja murhaa. 35Siihen vastasi Demetrius ja kirjoitti näin: 36Kuningas Demetrius toivottaa ylimmäiselle papille Simonille, ja vanhimmille, ja Juudan kansalle terveyttä! 37Kultaisen kruunun ynnä palmun kanssa, jonka te minulle lähetitte, olemme me saaneet, ja olemme valmiit tekemään hyvän rauhan teidän kanssanne, ja kirjoittamaan meidän käskyläistemme tykö, että heidän pitää antaman teitä kaikesta siltä kuormasta vapaana olla, josta me ennen olemme luvanneet teille vapauden antaa. 38Ja mitä me teille luvanneet olemme, se pitää uskollisesti lujana ja vahvana pidettämän. Kaikki ne linnat, jotka te olette rakentaneet, pitää teidän pitämän ja nautitseman. 39Ja me annamme anteeksi kaikki, mitä te toisinansa olette tehneet meitä vastaan, kruunun teot ja muut verot, jotka Jerusalem piti tekemän, ne me annamme teille anteeksi. 40Ja jotka meitä tahtovat palvella, ne me tahdomme ottaa vastaan, ja meidän välillämme pitää hyvä rauha oleman. 41Seitsemäntenäkymmenentenä vuotena toista sataa, tuli Israel vapahdetuksi pakanain ikeen alta: 42Ja ruvettiin kirjoittamaan heidän asiakirjoihinsa näin: ensimäisenä Simonin, ylimmäisen papin ja Juudalalsten päämiehen vuotena. 43Niinä päivinä piiritti Simon Gatsan kaupungin, ja asetti sen eteen vahvat sodan rakennukset, ja väkisellä voitti kaupungin, ja sai yhden tornin. 44Ja ne, jotka tulivat tornin päälle, hyppäsivät kaupunkiin. Ja kansa, joka oli kaupungissa, hämmästyi ja peräti peljästyi, 45Ja juoksivat vaimoinensa ja lapsinensa muurien päälle, repäisivät vaatteensa ja huusivat korkiasti, anoivat armoa ja sanoivat: 46Älä meitä rankaise meidän pahuutemme jälkeen, mutta ole meille armollinen, niin me tahdomme hyvällä mielellä kuuliaiset olla. 47Tämä lepytti Simonin niin, ettei hän antanut heitä tappaa; mutta käski heitä mennä kaupungista pois, ja antoi puhdistaa ne huoneet, Joihin epäjumalat pannut olivat. 48Sitten meni hän kaupunkiin, kiitti ja kunnioitti Jumalaa, ja antoi kaikki kauhistukset ottaa pois ja hävittää, ja pani siihen kansaa, Joka Jumalan lain piti, ja teki kaupungin vahvaksi, ja rakensi jällensä siihen itsellensä huoneen. 49Ja ne, jotka Jerusalemin linnassa olivat, suljettiin, niin ettei yksikään saanut käydä ulos taikka sisälle, eikä mitään ostaa taikka myydä, mutta kärsivät suurta nälkää, niin että monen täytyi nälästä kuolla. 50Ja sentähden he huusivat Simonin tykö, Ja rukoilivat rauhaa ja antoivat itsensä. Niin teki Simon armon heidän kanssansa ja antoi heidän elää. Mutta heidän piti linnasta menemän pois, ja Simon antoi linnan jälleen puhdistaa kaikista kauhistuksista, 51Ja sai sen kolmantena päivänä kolmattakymmentä toisena kuuna, ensimäisenä vuotena kahdeksattakymmentä toista sataa, ja meni sinne kiitosvirsillä, palmuoksilla ja kaikkinaisilla kanteleilla, kiitti Jumalaa, että he siitä suuresta julmuudesta, joka Israelin päällä oli, tulivat vapahdetuksi. 52Ja käski sen päivän joka vuosi ilolla pyhitettää, 53Ja rakensi vuorella muurit ympäri templiä, läsnä linnaa, ja teki ne vielä vahvemmiksi, ja asui itse siellä, hän ja ne, jotka hän tykönänsä piti. Ja että hän näki poikansa Johanneksen toimellisen ja kelvollisen miehen olevan, asetti hän hänen kaiken sotaväen päämieheksi, ja pani asumaan Gatsaan.